Christmas party

Eilen juhlittiin pikkujouluja koko konttorin voimin. Päivän aikataulu oli suunniteltu älyttömän hyvin ja ihan pakko sanoa, et nää oli varmaan upeimmat pikkujoulut, joissa oon koskaan ollut. Työpäivä loppui kaikilla vähän normaalia aikaisemmin, jonka jälkeen hypättiin meijän privaattibussiin ja ensimmäinen stoppi oli lasinpuhalluskurssi. Kurssin alussa kuultiin vähän taustaa lasinpuhalluksesta ja halukkaat sai itsekin käydä puhaltamassa. Tän jälkeen meillä oli tauko, jonka aikana tarjoiltiin glögiä ja pientä syötävää. Ohjelman viimesessä osassa jokainen sai tehdä itselleen lasiesineen muutamasta eri vaihtoehdosta ja ite päädyin tuikkutelineeseen, koska se näytti helpoimmalta vaihtoehdolta ja tykkään paljon poltella kynttilöitä kotosalla. Vaikka ite sanonkin, niin ihan sulonen "matkamuisto" siitä tuli.

Kyllä, lasia se on.

 

Seuraavana vuorossa oli Tallinnan teletorni. Pääsin taas uhmaamaan mun korkeenpaikankammoa, koska sillä tornilla tosiaankin on pituutta sellaset 170 metriä. Ensimmäisenä mentiin teletornin matkamuistopuodin kautta kattomaan 3D lyhyt elokuva, joka oli humoristinen ja hauska ja siinä ohella esiteltiin tornin tiloja. Elokuva kesti muutaman minuutin ja sen jälkeen päästin nousemaan ylös. Näköalahuone ja ravintola oli ylimmäisessä kerroksessa, tais peräti olla kerros numero 21. Tuntu siltä, et se hissimatka ei olis loppunu koskaan ja korvatkin siinä nousussa meni parikin kertaa lukkoon. Päästiin kuitenkin hyvillä mielin huipulle.

Meille oltiin varattu noin tunti aikaa kierrellä näköalahuoneessa ja kello kuudelta mentiin tornin korkeimpaan pisteeseen, jossa syötiin illallinen ravintolassa. Tervetuliaisjuomana juotiin glögiä ja alkupala sisälsi esimerkiks oikeeta tonnikalaa ja erilaisia kastikkeita. Pääruokalajina oli villisikaa, joka sai meijän pöydässä ihan oman nimen, metsäporsas. Aika kympin arvonen suomennos, joka sai aikaan naurukohtauksia ja ilonkyyneliä. Jälkiruokana oli jotain kuivakakkua mustikkakeitossa ja päällä piparkakkujäätelöä. Kokonaisuus oli toimiva, hyvää ruokaa ja vielä parempaa seuraa.

"170 metriä tyhjyyteen" Tän ideana oli, et siihen mentiin päälle seisomaan, painettiin nappia ja TADAA, seisoit lasin päällä, josta näki koko pitkän pudotuksen alas asti. Tän koittamiseen mun pelko tuli vastaan. NEVER.

 

Olihan sillä vähän pituutta...

Illallinen kesti yli 2 tuntia, josta lähettiin vielä jatkamaan nelihenkisen porukan kesken Vanhaan kaupunkiin. Tykkäsin ihan älyttömästi koko päivästä, paljon kaikkee kivaa ja ennenkokematonta tekemistä. Tästä jäi upeet muistot, hyvä maku suuhun ja ennen kaikkea se oli mahtava kokemus.

Eilen saatiin myös vihdoin kuulla infoa uuden toimiston sijainnista. Ens keväänä kun tuun takasin, niin toimisto on sillon jo siirtynyt uuteen toimitilaan. Uus toimisto sijaitsee ihan ülemiste keskuksen vieressä ja on kooltaan paljon isompi, kun tää nykynen. Mielenkiinnolla ootan sen näkemistä sitten, kun on mun aika palata takasin Tallinnaan.

Perjantaina on mun lähdön aika ja epätoivonen pakkausoperaatio on jo aluillaan. Nää kolme viikkoa on ollut mukavaa aikaa, kiitokset siitä kuuluu koko Tumlaren väelle. Aitäh!

...to be continued ;)

Pühapäev

Sunnuntait, eli viikon toiset vapaapäivät, sujuu täällä aina tosi lepposissa merkeissä. Tänään suunnistin Vanhaan kaupunkiin jo aamusella, lähin suorittamaan viimesiä jouluostoksia. Tykkään tosi paljon tosta Vanhasta kaupungista, koska siellä on joku sellanen tunnelma, joka Suomesta puuttuu kokonaan. Kävin pitkästä aikaa taas kääntymässä Raekoja Platsin joulumarkkinoilla, jotka oli vähän eri näköset näin aamuaikaan kun iltasella. Siellä on aina viikonloppusin jotain jouluaiheista actionia, esimerkiks tänään esiintymislavalla oli laulava joulupukki, joka näytti saavan hymyn kaikkien katsojien huulille. Oli muuten aika kielitaitoinen kaveri, sieltä tuli sujuvaa viroa, suomea, venäjää ja englantia sekasin.

aamuaurinko huoneen ikkunasta

jou jou joulupukki

Hetken siinä kattelin ja kuuntelin ton pukin showta, jonka jälkeen lähin kävelemään kohti Café Josephinea, joka on ranskalaistyyppinen kahvila ihan Vanhan kaupungin ytimessä. Ensimmäisen kerran kävin siellä keväällä 2009 ja siitä lähtien se on ollut mun pakollisten käyntikohteiden listalla aina kun käyn Tallinnassa. Kyseessä on tosi tunnelmallinen kahvila, josta saa tosi hyviä erikoiskahveja. Voiko siis parempaa olla tällaselle kahviaddiktille? Voisin suositella sitä kaikille, siellä on myös laaja valikoima erilaisia kakkuja ja konvehteja, joiden pääaineksena on suklaa. Se löytyy osoitteesta Vene 6, joten sinne vaan!

Chai Latte

 

 

Huomenna starttaa mun viimenen viikko Tumlarella. Toisaalta tuntuu oudolta jättää tää kaikki taakse, koska tähän alkaa jo pikkuhiljaa tottua. Kivaa kuitenkin päästä jouluks kotiin. :) Kattelin mielenkiinnosta ens viikon säätiedotuksia ja tänne tosiaan on luvattu sellaset -23 astetta loppuviikosta. Hyytävät oltavat siis tiedossa ja mun paksumpi takki on kotona Suomessa. Hieno homma, mut eiköhän tästäkin selvitä "suomalaisella kylmään tottuneella sisulla".

Work work work

Tänään on jäljellä vielä 7 päivää meren tällä puolen, jonka jälkeen Suomi kutsuu taas. Töissä on kaikki ok ja viihdyn siellä tosi hyvin. Joka aamu kun herään, niin musta tuntuu kivalta mennä töihin. Suomen puolella kärsin usein kroonisesta maanantai masennuksesta, mut täällä sitä ei oo ilmennyt kertaakaan. Oikeestaan rehellisesti sanottuna oon aika sekasin viikonpäivistä, aika kuluu jotenkin tosi nopeesti.

Operointihommat on mun mielestä tosi mielenkiintosia. On ollut jännää huomata, et miten pitkä ja monivaiheinen prosessi se on. Asiakas vaan ostaa itelleen valmismatkan ja lähtee lomailemaan ja nauttimaan elämästä. Kaikki tuodaan valmiina nenän eteen, on majotukset, kuljetukset, aktiviteetit kuten esimerkiks kaiken maailman Husky safarit, valmiit 3 ruokalajin menut odottaa ravintolassa ja mahdollisesti tukena ja turvana matkalla on mukana myöskin opas.Tää kaikki on sitä, mitä Tumlarella tehdään. Me buukataan safarit, revontuliretket, kuljetukset ja tehdään pöytävaraukset ravintoloihin. Siihen sisältyy paljon koneella näppäilemistä ja yhteistyötä yhteistyökumppaneiden kanssa niin sähköpostitse kun myös puhelimitse. Näihin töihin kun motivaation löytää, niin kello vaan juoksee eteenpäin ja tuntuu et työpäivä loppuu kesken ja vois vaan jatkaa ja jatkaa.

Mun omiin työtehtäviin toimistolla kuuluu esimerkiks hintojen ja ravintoloiden menujen kirjaaminen järjestelmään ja niiden tarkistaminen. Lisäks oon saanut myös lähettää booking e-maileja yhteistyökumppaneille, eli lähetän varauksia ja vastaanotan vahvistuksia. Työpäivän aikana tulee useesti myös soitettuu ympäri Lappia ja Helsinkiä tarkotuksena selvittää esimerkiks varattujen bussikyytien kuljettajien yhteistiedot. Muutaman kerran oon soitellut lappalaisiin ravintoloihin ja kauppoihin selvittääkseni niiden aukioloaikoja joulun ja uudenvuoden aikaan. Tänään soitin mm. Rovaniemen seurakuntaan ja kysyin, että olisko mahdollista järjestää pieni tutustumiskäynti Rovaniemen kirkkoon yhdelle japanilaiselle ryhmälle. Tulee siis oltua kontaktissa monenlaisten ihmisten kanssa.

Oikeestaan jokaisen työpäivän aikana ollaan tekemisissä japanilaisten ihmisten parissa ja siihen suuntaan maailmaa kun lähettää esimerkiks sähköpostia, niin tulee huomioida muutama asia. Aina japanilaisen henkilön nimen jälkeen tulee kirjottaa "san", koska siten kerrotaan, että arvostetaan kyseistä henkilöä. Toinen juttu on se, että jos jotain menee pieleen, niin täytyy olla todella pahoillaan tapahtuneesta ja pahoitella tilannetta tyyliin "I'm so so sorry" ja niin edelleen. Aluks tää "san" oli vaikeeta muistaa, mut nyt se tulee kuitenkin jo ihan automaattisesti sinne kirjoitettua. Ihan mielenkiintonen kulttuuriero, eikö?

there it is

Mun työpaikan alakerrasta löytyy ravintola, josta saa edullisesti hyvää ruokaa. Ei siis tarvii kovin pitkälle lähtee taukoo viettämään, joka on tosi hyvä juttu.

Nyt viime päivien aikana oon saanut taas paljon uutta kivaa irti Tallinnasta ja onneks siis ihan vielä ei oo lähdön aika. Nyt on vapaa-ajalla koettu jo Tallinna karaoket ja ensimmäinen tanssitunti. Näistä kahesta on jäänyt mahtava fiilis ja uskon, että lisää kivaa on tulossa. Ens tiistaina meillä on firman "pikkujoulut", jotka tulee varmasti olemaan ikimuistoset. Tässä paikassa on jotain erityistä, uutta ja jännää.
Tallinn is a wonderful city!

Tallinna - kuin uusi maailma

Skillnader mellan olika länder

Täällä tää eri kielien kirjo vaan kasvaa, sillä törmäsin kaupungilla ekaa kertaa tähän aikaan vuodesta italialaisiin turisteihin. Oli ihana kuulla sitäkin kieltä pitkästä aikaa, se meinaan kuuluu mun suosikkeihin. Yritän tässä tän kaiken ohella ylläpitää myös mun ruotsin kielen taitoa, koska kevään ylppärit lähestyy uhkaavasti. Ajattelinkin siis piristää teitä mun blogin seuraajia tollasella ihanalla ruotsin kielisellä otsikolla, jonka avulla päästään tän postauksen aiheeseen, eroihin Suomen ja Viron välillä.

Ensimmäisenä varmaan monelle tulee mieleen melko suuri ero Viron ja Suomen hintatason välillä. Myönnettävästi Virossa on halvempaa esimerkiks käydä kampaajalla ja käyttää muita vastaavia palveluita ja ruoan hinta on alhasempi, söi sitten ulkona ravintolassa tai kävi ostamassa valmisruokaa tai raaka-aineita supermarketista. Monen suomalaisen suurin motiivi lähtee pikareissulle Tallinnaan, eli alkoholi, on myös edullisempaa. Asuntojen vuokra-hinnat tuntuu olevan melko matalat, riippuu tottakai myös asunnon sijainnista. Virolaisen keskiverto kuukausipalkka on kuitenkin melko pieni verrattuna suomalaiseen, silloin siis luonnollisesti myös hintataso on alhaisempi.

Kahvi on aika perustuote, jota ainakin ite kulutan aika paljon päivässä. Täällä kahvi, erityisesti erikoiskahvit, on halvempia kun Suomessa. Taas toki riippuu kahvilasta, mut yleisellä tasolla näin on. Kävin yks päivä Robert's Coffeessa juomassa Chai Laten kolmella eurolla, joka Suomessa samassa yrityksessä maksaa vähän yli neljä. Muissa paikoissa, joissa oon käynyt saa erikoiskahveja alle kahdella eurolla.

Nyt kun on talvi, niin oon pistäny merkille pari asiaa lumeen liittyen. Suomessa välillä kuulee ja tulee itsekin valitettua, et eikö kaupunki saa näitä kävelyteitä aurattua, kun kerta lunta sataa non-stoppina näin paljon. Toista se on kuitenkin tässä kaupungissa, jossa kävelytiet näyttää yleisesti tältä...

Täällä saa välillä kahlata oikein kunnolla, mut sekin on mun mielestä pelkkä asenne kysymys. Lunta tulee, eikä sille voi mitään, pitää sit vaan laittaa kunnon kengät jalkaan ja olla marisematta. Jos on kiire jonnekin, niin kannattaa varata tarpeeks aikaa, koska toi lumen määrä hidastaa vauhtia yllättävän paljon. Mut mikäs kiire tässä nyt olis, valmiissa maailmassa.

Here I come lumihanki!

Ite en oo omin silmin nähny yhtäkään "aurausautoa" tuolla liikenteessä, mut siihen oon törmännyt, et ihmiset auraa lunta lumikolilla ihan omin voimin pitkin katuja. Tällasta en oo koskaan nähny tapahtuvan Suomessa, paitsi kerrostaloalueiden parkkipaikoilla. Melkein hatun noston arvonen asia.

Mitä tulee liikenteeseen täällä, niin muutaman kerran oon melkein jäänyt auton alle, mut ihan omasta syystä kuitenkin. Välillä kun ylitän tietä, niin huomaan vasta puolessa välissä et oho, tää ei ookkaan suojatie. Jotenkin tuntuu luonnolliselta, et siinä olis ja kun täällä ei aina oo maassa valkosia viivoja suojatien merkkinä edes liikennevaloissa, niin siihen ei voi luottaa. Pitää vaan seurata tarkkaan merkkejä, monissa liikennevaloissa esimerkiks näkyy sekunnit, et millon väri vaihtuu. Onneks kuitenkin suojatien tunnistaa aina sen liikennemerkistä ja niissäkin huomasin pienen eron verrattuna niihin, mitä meillä päin on pystyssä katujen varsilla.

Virolainen versio (vasemmalla) näyttää vähän letkeemmältä ja rennommalta.

Tähän loppuun vielä kaupoissa asioimisesta sen verran, et aluks tuntu tosi oudolta, et kauppojen kassatädit ei usein ota rahaa vastaan käsin, vaan se ojennetaan kassalla olevaan telineeseen. Toinen ero Suomeen verrattuna on myös se, et täällä kassatyöntekijät ei aina tervehdi, ota katsekontaktia tai edes hymyile asiakkaalle palvelutilanteessa. Tottakai tätä tapahtuu myös Suomessa, mutta välillä siitä nousee melkonen haloo ja palautelaatikot täyttyy negatiivisilla kommenteilla, kun taas täällä tuntuu, et asiaa ei noteerata ollenkaan. Tosin täälläkin oon asioinut kaupoissa, joissa oon saanut aurinkoista palvelua, joten eipäs yleistetä liikaa...

Jotkut eroista näkyy siis paremmin kun toiset, osa on pieniä ja osa taas suurempia eroja. Kulttuurieroihin voisin palata vielä myöhemmin. Tere õhtust!

Minu kodu

Kuten jo aikasemmin mainitsin, niin asun siis nää 3 viikkoa Tatari 53 -hotellissa. Kyseessä ei ole mikään 5 tähden prinsessahotelli, mutta just sopiva mulle. Hotellin sijainti on tosiaankin mitä parhain, koska pystyn liikkumaan paikasta toiseen helposti kävellen. Hotellissa on 5 kerrosta, 36 huonetta ja alakerran aulabaarista voi ostaa juotavia & snacksejä ja aamupala tarjoillaan ravintolan puolella. Huoneiden vakiovarustukseen kuuluu kylpyhuone suihkulla, puhelin ulkopuhelumahdollisuudella ja kaapelitelevisio. Hotellin respa on auki 24h ja sieltä löytyy myös tietokone, jota asiakkaat saavat käyttää 30min/vrk/asiakas. Onneks kuitenkin hotellissa on ilmainen wi-fi, joten pystyn esimerkiksi kirjottamaan tätä blogia omalla läppärillä.

 

Asustelen kolmannessa kerroksessa, huoneessa numero 304. Se on yhden hengen huone, jonne mä ja mun matkalaukku mahdutaan tosi hyvin. Huoneessa on parkettilattia ja se on väritykseltään aika valkoharmaa-painotteinen. Suomessa en oikeestaan koskaan kato telkkaria, mut nyt on pakko myöntää, että täällä on välillä ihan kiva ennen kun menee nukkumaan, niin pistää esimerkiks MTV pyörimään. Tossa telkkarissa on muutenkin aika monta kanavaa, pääosin kuitenkin venäjän kielisiä.




Welcome to my room!

 

kylppäri

 

 



cool

Näkymä ikkunasta. Noi kaks ruskeeta tikkua on itseasiassa parin ekan päivän ajan toiminu mun maamerkkeinä. Suunnistin aina niiden suuntaan, kun halusin takas Tatarille...
 

 

 

Suuriosa tän hotellin asiakkaista on virolaisia ja venäläisiä, mutta muutama suomalainenkin mun lisäks on tullu vastaan. Monet näistä asukkaista varmaan luulee et mä oon venäläinen, koska usein mua tervehditään täällä venäjäks. Tästä tulikin mieleen yks huvittava tapahtuma, joka tapahtu pari päivää sitten alakerran ravintolassa aamiaisen aikaan. Istuin siellä kahvikuppi kädessä selailemassa päivän lehtee ja sillä hetkellä siellä oli vaan yks vanhempi naishenkilö mun seurana. Hetken päästä sinne tuli virolaispariskunta, jotka sano kohteliaasti "hommikust", kun ne astu sisään. Vähän jälkeen paikalle saapui pari venäläistä, jotka toivotti siellä istuville "Good morning". Sit kuitenkin viimeisenä sinne ilmestyi joku perinteinen pohjanmaan suomiseppo, joka päästi suustaan kovaan ääneen "HYVÄÄ HUOMENTA". Kahvit meinas mennä väärään kurkkuun, jotain koomista mun korvaan siinä tilanteessa oli. Edelleenkin monilla taitaa olla se käsitys, että kaikki Virossa asuvat puhuu suomea. Mun oma periaate on se, että alotan aina englanniks. Oon kyllä tosin huomannu, et yleensä vanhemmat henkilöt vaihtaa kielen aika nopeesti suomeks, kun ne tajuaa et oon suomalainen. Kyllä se viron kielikin jossain vaiheessa rupee multa luonnistumaan, tästä ainoa tie on ylöspäin!





Laupäev

Meillä suomalaisilla tuntuu olevan erikoisia, tosin toisistaan poikkeavia mielikuvia ja ennakkoluuloja virolaisista. Eksyin googlen maagiseen maailmaan ja sieltä löytyi muutamalta keskustelupalstalta kommentteja virolaisista suomalaisten ihmisten suusta. Iltalehden sivuilta löysin hieman "äkäisen" keskustelun, jossa joku anonyymi kirjoittaja kuvasi virolaisia näin: "Virolaisten luonne on sekoitus saksalaista röyhkeyttä ja ylimielisyyttä sekä mustalaisten epärehellisyyttä!". Suomi24-palstalla joku taas kuvaili, että virolaiset naiset on paljon kauniimpia ja heissä on sellaista ylväyttä ja naisellisuutta, joka suomalaisilta puuttuu kokonaan. Hikipedia puolestaan tapansa mukaisesti kuvasi virolaisia negatiiviseen sävyyn, mutta kuitenkin humoristisella tavalla. Joskus sitä oikeesti jää miettimään, että mistä tällaset ennakkoluulot on saanut alkunsa?

Itselläni ei ole, eikä varmaan koskaan ollutkaan sen suurempia ennakkoluuloja virolaisista, koska ylipäätään oon sitä mieltä, että liiallinen yleistäminen ei oo oikein. Jokainen ihminen on yksilö, kansalaisuudesta riippumatta. Tää lauantaipäivä täällä Tallinnassa totisesti näytti, että meitä on niin sanotusti moneen junaan.

Tein tänään ensimmäisen vapaapäivän kunniaks monta tuntia kestäneen city-kierroksen kävellen. Kiertelin ympäri Tallinnaa, Vanhassa kaupungissa ja sen ulkopuolella. Yhdessä vaiheessa iltapäivää kävelin ihan omissa ajatuksissani kadulla, kunnes joku mies pysäytti mut ja kysy jotain, josta en saanu oikeestaan mitään tolkkua, koska en osaa venäjää. Sitten katsoin tätä miestä vähän hämmästyneenä ja tää kiskas mun laukkua ja alko puhumaan melko vihaseen sävyyn. Pieni paniikki siinä kerkes tulla, ennen kun joku virolaismies tuli siihen väliin, sanoi jotain, jonka jälkeen tää laukunkiskoja (joka oli muuten tainnu nauttia muutaman lasin liikaa) lähti pois. Kiitin siinä sitten kovasti tätä auttajaa, joka totesi hieman heikolla englannilla, että pitäähän nyt naista hädässä auttaa. Ensimmäisen viikon saldo sisältää siis herrasmiehiä, pelottavia laukunkiskojia ja sydämellisiä ja mukavia työkavereita, joten miksi siis laatimaan stereotypioita ja kehittelemään ennakkoluuloja, meitähän on niin monenlaisia.

Seuraavaks vähän kuvia mun kierrokselta...

 

 

 

 

 

 Tallinnasta aukee mulle päivä päivältä ihan uusia puolia. Voin jo nyt sanoo, että Tallinna on paljon muutakin kun vaan Baltic Princess ja shoppailijan paratiisi. Kaupunki on kuitenkin sen verran iso, että siihen tutustumiseen vaaditaan aikaa. Pelkkä päiväristeily ei kerkee antaa paljon, joten ihan kiva, että nyt sitä aikaa löytyy töiden ohella melko paljon. Palaillaan seuraavassa postauksessa. Nägemist!

Eesti keel

Tässä näiden ekojen päivien aikana oon huomannu, et viron kielen kielikorva toimii välillä kiitettävästi, mut sit taas välillä ei ollenkaan. Töissä koitan jatkuvasti kuunnella mitä ihmiset mun ympärillä puhuu ja usein keskusteluista ymmärtää asian jujun, mut joskus päinvastasesti ei yhtään mitään. Täällä aina välillä tuntuu siltä, et kieli on totaalisesti solmussa, kun käyttää kahta kieltä ja kolmatta kuulee ympärillä jatkuvasti, josta vielä ymmärtääkin jotain.

Mun mielestä viron kieli kuulostaa välillä vaan siltä, et joku esimerkiks Turusta kotosin oleva suomalainen puhuis suomea vähän eri painotuksella ja "huonosti" artikuloiden. Suomen päässä teen töitä Hesburgerilla ja jo siellä viron kieli on tullu mulle melko tutuksi, kun osa kävijöistä on näitä ns."MEGAEINE" ja "RUISATEEEERIA" -asiakkaita. Kielet on kuitenkin sen verran samanlaisia, että tavanomaset asiakaspalvelutilanteet onnistuu hyvin niin, et molemmat osapuolet puhuu omia kieliään. Kun virolaiset puhuu, niin mun mielestä ne painottaa sanoja hauskasti ja se saa tän kielen kuulostamaan tosi elävältä ja hauskalta. Tän kaiken päälle on pakko vielä todeta, et tällanen sanojen painotus on tosi tarttuvaa ja välillä huomaan ku puhun suomea, niin meinaa tulla virolaisella aksentilla. Katotaan vaan, et missä edetään sit joulukuun lopussa.

Hyviä uusia esimerkkejä suomen ja viron kielen samankaltaisuuksista ilmenee oikeestaan päivittäin. Jotkut samalta kuulostavat sanat saattaa kuitenkin johtaa harhaan, koska viron piim -sanallahan ei oo mitään tekemistä piimän kanssa, vaan se meinaa maitoa. "Kahele inimesele" (=kahdelle ihmiselle) on taas puolestaan tosi helposti arvattavissa oleva lausahdus. Joskus en osaa edes yrittää kääntää jotain juttuja suomeks, kun niissä ei päällepäin näy hirveesti yhtäläisyyksiä. Tämmönen lause on esimerkiks "Ma ei saa aru", jota en ilman sanakirjaa ois varmaan koskaan ominpäin tajunnu kääntää "En ymmärrä".

Noored? Nuoret?

Kinnisvarabüroo? Kiinteistövälitystoimisto?

jaa-a..

Sivusilmällä katsoen ymmärsin aluks jotain ihan muuta...

Issi, kus sa oled? Isä, kuka olet? (Oho, se onkin missä olet?)

 

...no en ainakaan ajatellu luovuttaa, kyllä mä vielä tän kielen opin!

Teretulemast

Tere vaan kaikille ja terveiset täältä eksoottisesta Tallinnasta! Mun nimi on Veera ja opiskelen siis Helmessä matkailualaa kaksoistutkintona. Mulla on viimenen vuos käynnissä ja sen kunniaks lähin suorittamaan työharjottelua tänne meren toiselle puolelle. Ensimmäiset 2 päivää on ollu täynnä paljon uutta ja aivot prosessio jatkuvasti kaikkea, mitä oon oppinut tän parin päivän pituisen perehdytyksen aikana mun työpaikalla.

Työskentelen Tumlaren Tallinnan toimistossa ja tarkotuksena olis suorittaa kaksi eri näyttöä, jotka on siis matkailupalvelujen myynti ja neuvonta ja varausjärjestelmät. Mun harjottelu koostuu kahdesta eri jaksosta, joista ensimmäinen kestää nyt joulukuun 3 ensimmäistä viikkoa ja keväällä ylppäreiden jälkeen alkaa se jälkimmäinen ja vähän pidempi jakso. Tumlaren nettisivuilta löytyy ytimekäs lause, joka kertoo hieman lisää yrityksestä: "Tumlare is a leading European Destination Management Company with a reputation of providing the highest quality of products and services." Eli siis operointihommia täällä tehdään. Pikkuhiljaa alan olla sinut myös yrityksen järjestelmän kanssa, jonka jälkeen todellinen työnteko voi alkaa.

Tässä vaiheessa mun fiilikset on hyvät ja avoimin mielin ootan, et mitä tulevat viikot tuo tullessaan. Ensimmäinen ylläri tapahtui itseasiassa jo ekana päivänä, kun huomasin, että mun työpaikalta löytyy muutamia sujuvasti suomea puhuvia henkilöitä. Pääkielenä puhutaan englantia, mutta joskus myös suomea ja itse yritän jatkuvasti oppia puhumaan & ymmärtämään viroa. Se on kuitenkin niin lähellä mun omaa äidinkieltä ja sen opiskelu tuskin tuottaa sen suurempaa päänvaivaa. Tässä voiskin olla yks potentiaalinen tavoite näille harjoittelujaksoille.

Mun työpaikka olikin vähän suuremmassa rakennuksessa, kun aluks kuvittelin.

Toimisto sijaitsee kerroksessa numero 7 ja tän tyyppinen hissi on mahtava vaihtoehto tällaselle korkeita paikkoja pelkäävälle henkilölle. Ihanaa kuitenkin saada vähän siedätyshoitoo, olis jo aikakin päästä tästä pelosta lopullisesti eroon...

Welcome to the office!

Tän ekan harjottelupätkän aikana majailen Tatari 53 -hotellissa, vähän yli kilometrin päässä mun työpaikasta ja noin 700 metrin etäisyydellä Tallinnan vanhasta kaupungista. Hotellissa ei juurikaan muita asiakkaita ole ja sen sijainti on oikeestaan mitä parhain, parempaa en olis osannu edes toivoa. Töihin matkaan jokasena aamuna kävellen ja erikoisena huomiona mun työmatkareitti kulkee läpi junakiskojen, jossa tosiaan on ns. suojatie, joka on tarkotettu jalankulkijoita varten. En koskaan aikasemmin oo törmänny tällaseen ja onneks näillä raiteilla ei liikennöi mitkään Shinkansen-luotijunat, joten ei tarvii kovin valppaana olla, vaikka varovaisuus kannattaa aina.

Hotellin etupiha

Tatari 53

Kuten ylläolevista kuvista voikin huomata, niin täällä Tallinnassa on melko paljon lunta. Jotenkin tuntuu hassulta nähdä tää kaupunki näin valkosena, kun oon aiemmin käyny täällä oikeestaan vaan kesäaikaan. Onneks kuitenkin osasin varautua ja pakkasin matkalaukkuun kaikkea lämmintä, vaikka tosin täällä onkin aika ihanteellinen talvi, paljon lunta maassa ja pakkasta maksimissaan sen -5 astetta. Tänään lumisateen loppumisen johdosta päätin töiden jälkeen käydä tutustumassa Raekoja Platsin joulumarkkinoihin, jotka oli melko hulppeet. Taustalla soi joulumusaa, ilmassa tuoksu pipari ja paikalla oli monta kojua, jotka myi kaikenlaisia söpöjä jouluaiheisia vaatteita ja muuta krääsää. En koe olevani niinkään jouluihminen, mutta nyt on kyllä pakko myöntää, et tää oli aika ihana.

 

Hyvää joulunodotusta sinne Suomeen!